Flyball

Flyball

Flyball on Yhdysvalloissa 1970-luvun alussa kehitetty koirien näytös- ja kilpailulaji. Laji sopii kaikille koiraroduille. Flyballissa kaksi joukkuetta kilpailee toisiaan vastaan ja nopeimman hyväksytyn suorituksen tehnyt joukkue pääsee jatkoon. Joukkue koostuu neljästä koiran ja ihmisen muodostamasta kilpailuparista. Samassa joukkueessa voi olla sekä mini- että maksikokoisia koiria.
Joukkueeseen voi kuulua myös kaksi varalla olevaa kilpailuparia. Jokaisessa joukkueessa on myös laatikon lataaja, jonka tehtävänä on ladata laatikko pallolla seuraavaa koiraa varten.

Kilpailun kulku
Koira lähtee ohjaajansa luota lähtölinjalta. Koira hyppää neljän esteen yli, minkä jälkeen se painaa tassullaan flyball-laatikkoa. Tassun painallus laukaisee tennispallon ulos laatikosta. Koira ottaa pallosta kopin ja palaa hyppyjen kautta ohjaajansa luokse. Kun koira on ylittänyt maalilinjan, saa joukkueen seuraava koira luvan lähteä.

Kilpailussa on rinnakkain kaksi rataa. Ratojen etäisyys toisistaan on vähintään 3 metriä ja enintään 6 metriä. Lähtö- ja maalilinjan etäisyys ensimmäisestä esteestä on 1,8 metriä. Esteiden välit ovat 3 metriä ja viimeisen esteen etäisyys flyball-laatikosta on 4,5 metriä.